Hinta Alkaen 12,00€
Pimeästä maasta
Ulthyria Tharaberegist oli kymmenen vuorokauden ikäinen, kun vanhemmat ensimmäisen kerran veivät hänet sovittautumaan muottiin. Hän huusi koko matkan huolehtijan majalta yhteismajalle, sillä hän osasi vanhempiensa jännittyneistä muodoista ja kovasointisista äänistä päätellä, että jotain pahaa tulisi tapahtumaan
”Verronen kirjoittaa ihailtavan varmasti hyvästä ja pahasta, ihmisen ja luonnon yhteydestä sekä yksilön mahdollisuuksista etsiä ja toteuttaa omat tarpeensa.” – Hanna Kjellberg, Lapin Kansa
ISBN: 9512640678
Kustantaja:Kirjayhtymä
Kieli: suomi
Painovuosi: 1995
Painos: 1. p.
Sivumäärä: 269
Sidonta: Sidottu kansipaperi
Kunto: K4 (K5=uusi, K4=erinomainen, K3=hyvä, K2=tyydyttävä, K1=kehno)
Karsintavaihe
Kun Lumi kuulee, ettei hän kuolekaan perinnölliseen sairauteen, kuten on koko aikuisikänsä luullut, hänen on alettava suunnitella tulevaisuuttaan. Säästöt riittävät mukavasti tuleviin hoitoihin, ja hän voi jatkaa työtään vuokratyöfirmassa. Sillä työtä on tehtävä, kaikki riippuu siitä kuinka hyvin hoitaa työvuorot, jotka lähetetään kämmentietokoneelle. Lumi tekee pääasiassa purkutöitä, sillä purkamista riittää, kun kaikki rakennetaan uusiksi.
Työt on jaoteltu eri kirjainkoodein ja niiden mukaan jaetaan asuinpaikat. Lumi on sinnitellyt vielä yli-ikäisenäkin mukavassa soluasuntolassa, joka on tarkoitettu C- ja D-tason työntekijöille. Määräykset ovat kuitenkin tiukentumassa; asuntoihin alkaa tulvehtia etelästä yhä halvempia työntekijöitä, joita mahtuu yhden hengen huoneeseen useita. Monet ajautuvat rahapulassaan epäilyttäviin ammatteihin, kuten vuokrakohduiksi tai prostituoiduiksi.
Jotkut Luminkin ystävistä jäävät ilman työvuoroja, ajelehtivat asuinpaikasta toiseen ja saavat alimman turvallisuusluokituksen. Työtä on paiskittava niin tiukassa tahdissa, että lähes kaikki syövät psyykenlääkkeitä, jotta pysyisivät kunnossa. Silti elämä rakoilee: kaupan kassajonoissa saadaan raivokohtauksia ja monsterimaasturit törmäilevät tahallaan toisiinsa ja jalankulkijoihin. Turvallisuusyhteiskunnassa lähimmäinen alkaa olla pahin uhka.
Karsintavaihe on hyytävä kertomus todellisuudesta, joka lomittuu huolestuttavan terävänäköisesti omaamme. Samalla se on silti lämmin ja inhimillinen tarina sopeutumisesta ja kumppanuudesta, pienien tekojen mahjdista suurten puheiden rinnalla. Maarit Verronen on kirjoittanut merkittävän ja koskettavan tarinan yhteiskunnan ja yksilön välisistä ristiriidoista, maailmasta, jossa työ määrittelee identiteetin ja kohtalon. Karsintavaihe ei välttämättä jää vain kansien väliin
Maarit Verronen (s. 1965) on saavuttanut vakiintuneen aseman suomalaisessa kaunokirjallisuudessa. Persoonallisesti kirjoittavana proosan eri lajien taitajana hän puhuttelee niin nuoria kuin varttuneitakin lukijoita perinteisen proosan ystävistä tieteisfantasiadiggareihin. Hän on ollut kahdesti Finlandia-ehdokkaana ja voittanut useita kirjallisuuspalkintoja.
ISBN: 9789513142964
Kovakantinen, 325 s.
Tammi 2008
Kunto: K3
(K5=uusi, K4=erinomainen, K3=hyvä, K2=tyydyttävä, K1=kehno)
Kylmien saarten soturi
Karulle lintusaarelle, jonka piskuinen tutkimusasema jakaa lampaiden ja kiislojen kanssa, saapuu yksinäinen mies suorittamaan vähäpätöistä tutkimustehtävää. Mies on Maynard Shannon, parhaat vuotensa sodassa uhrannut entinen taistelija. Nyt vuosikymmeniä kestänyt sota on lopussa, vihollinen lyöty, Shannon on kumppaneineen voittanut ja samalla tehnyt itsensä tarpeettomaksi.
Saarella Shannon tutustuu nuoreen biologiin Claraan. Kesän mittaan Claran ja vanhan soturin välille muodostuu omalaatuinen läheisyys, johon lomittuvat Shannonin sotamuistot: palkka-armeijan kovalakinen maailma, vuosi erikoistehtävissä antarktisella saarella täydellisessä yksinäisyydessä, soluttautuminen vihollispuolelle. Joka kerta elinehto oli toimia yksin, toisiin tukeutumatta.
Shannon huomaa sisällään viriävän tunteen, jota hän ei koskaan aikaisemmin ole kokenut. Onko se kiintymystä? Vai rakkautta? Vai vielä enemmän: orastava epäilys, ettei ihminen ehkä sittenkään tule toimeen omillaan?
Tyylilleen uskollisesti Maarit Verronen punoo niukoista aineksista koskettavan ja arvoituksellisen tarinan ihmiselämän perimmäisistä ehdoista.
ISBN: 9513121216
Kustantaja:Tammi
Painovuosi: 2011
Painos: 1.
Sivumäärä: 182
Sidonta: Sidottu kansipaperi
Kunto: K3 (K5=uusi, K4=erinomainen, K3=hyvä, K2=tyydyttävä, K1=kehno)
Vanhat kuviot
Joskus eteen tulee hetki, jolloin ihminen toimii toisin kuin odottaisi. Henna kokeilee tandemhyppyä, eikä se ole hänen oudoin päähänpistonsa. Häiriköivä juttelija Kilian katoaa, eikä kukaan häntä kaipaa. Moni toivoisi pääsevänsä eroon myös Semet Samuelin kaneista, jotka pistävät poskeensa koko viheriään tienoon. Kun ei auta panna vastaan, ei pääse piiloon eikä pakoon, kannattaa ehkä sopeutua. Jos julmuus on normi, toisen alistamiseenkin tottuu kumman helposti.Verrosen kertomukset vievät kotoisilta seuduilta kauas raakoihin kulttuureihin, pieninkin tarina viettelee mukaansa. Houkutukseen voi kiireinenkin lukija tarttua, sillä novelli on mukavasti bussimatkan mittainen.
ISBN: 9789513166038
Kustantaja: Tammi
Sivumäärä: 184
Hiljaiset joet
Jokivarressa työkseen retkeilevä Lia seuraa kaikkien muiden ihmisten tavoin huolestuneena, miten ympäristö tuhoutuu pala palalta äkillisen kosmisen mullistuksen seurauksena. Hän poimii mukaansa viisi tielleen osunutta lasta, jotka kaipaavat aikuisen tukea mullistuvassa maailmassa.
Hiljaiset joet kertoo henkilöidensä tarinan lakonisesti, uskottavasti ja myötäelävästi. Rankasta aiheestaan huolimatta Maarit Verrosen romaanin sivut henkivät merkillistä toiveikkuutta ja uskoa ihmisen selviytymiseen.
ISBN: 9789527063613
Sidonta: Sidottu, kovakantinen,
Sivuja: 220
Painovuosi: 2018
Muutama lämmin päivä
Arkisiin, näennäisen pieniin tapahtumiin voi kätkeytyä tiedostamattomia viestejä ja isoja tunteita. Joka ne aistii, näkee enemmän kuin muut. Maarit Verrosen novellikokoelman päähenkilöt ovat tällaisia näkijöitä tilanteissa, joissa valta peittoaa ne, jolla valtaa ei ole. Teoksen henkilögalleriaan kuuluu ihmisiä, jotka päätyvät tukahduttamaan myötätuntonsa ja myötäilemään valtaapitäviä, ja myös sellaisia jotka aiheuttavat kanssaihmisilleen vahinkoa pyrkimällä sokeasti omiin, hyvääkin tarkoittaviin, tavoitteisiinsa. Kokoelman avausnovellissa Luovuttaja päähenkilö haluaa auttaa ihmisiä aluksi verenluovuttajana; lopulta hän jo luovuttaa tarpeettomana pitämänsä toisen käsivartensa. Vastapainona Verrosen traagisiksi kehittyville ihmiskohtaloille kirjan sivuilta pilkahtelee suurta lämpöä.
Marraskuussa 2018 valtionpalkinnolla tähänastisesta kirjailijantyöstään palkittu Verronen elää tällä hetkellä intensiivistä luomiskautta. Vuonna 2017 häneltä ilmestyi monivuotiseen tutkimustyöhön perustuva tietokirja Puutornimuuntamot – tarinoita sähkönsiirrosta ja viime vuonna hienon vastaanoton saanut romaani Hiljaiset joet. Hän on kunnostautunut viime aikoina myös kuunnelmakirjailijana sekä Helsinki-aiheisilla tietokirjoillaan.
ISBN 9789527347218.
Sidonta: Sidottu, kovakantinen,
Sivuja: 170 s.
Ilmestymisaika: 2019
Luotettava ohikulkija
ISBN: 9513124703
Tuoteryhmä: Kaunokirjallisuus (kotim.)
Kustantaja:Tammi
Kieli: suomi
Painovuosi: 2002
Painos: 1
Sivumäärä: 137
Sidonta: Sidottu kansipaperein
Kunto: K3
Toimituskulut ovat kaikkiin alle 55 € arvoisiin kotimaan tilauksiin 4 euroa. Lisäpalvelut maksavat lisää. Yli 55 € kotimaan tilaukset toimitetaan ilman toimituskuluja. Ulkomaille toimituskulut vaihtelevat.
Klarna-maksupalvelun kautta voit maksaa laskulla, osamaksulla, yleisimmillä pankkikorteilla ja verkkopankeilla.
Tutustu Klarnan maksuehtoihin tästä.
Käytämme lähetysten toimittamiseen Postia. Lähetämme lähetykset koosta ja painosta riippuen joko kirjelähetyksinä tai postipakettina. Jos haluat toimituksen ehdottomasti pakettina (noudettava postista), valitse toimitustavaksi postipaketti. Jos haluat lähetyksen toimitettavaksi pakettiautomaattiin, ilmoita siitä lisätietokentässä. Postiennakkopaketteja emme lähetä.
Pyrimme postittamaan tuotteet kootusti kerran viikossa, yleensä maanantaisin. Näin ollen postitus tapahtuu yleensä 1-5 arkipäivää maksun varmistumisen jälkeen. Posti lupaa kuljettaa kirjeet 90-prosenttisesti neljän arkipäivän sisällä, mutta kokemusten mukaan toimitusajat vaihtelevat suuresti.
Pyrimme poistamaan loppuneet tuotteet verkkokaupasta, mutta jos jokin tilaamasi tuote on loppu, yritämme hankkia sen, ja jos tämä ei onnistu, ilmoitamme tilauksen peruuntumisesta. Tilaukset pyritään toimittamaan täydellisinä. Mikäli jokin tuote on pitempiaikaisesti loppu ja emme pysty saamaan sitä kohtuullisen ajan kuluessa lisää, niin tilaus voidaan toimittaa osissa.
Pakettilähetyksiä on mahdollista seurata lähetysilmoituksen mukana tulevalla lähetyskoodilla. Kirje- ja pienlähetyksiä ei voi seurata.
Mikäli lähetys on vaurioitunut postin kuljetuksessa, tee heti vahinkoilmoitus postikonttoriisi. Ota myös yhteys meihin, niin sovimme uuden tuotteen toimituksesta.
Ladattavat tiedostot ovat maksun jälkeen ladattavissa vuorokauden ajan. Jos lataus ei jostain syystä onnistu ensimmäisellä yrittämisellä, voi tiedoston latausta yrittää vuorokauden aikana vielä kolmesti. Jos lataamisessa on vielä tämän jälkeen ongelmia, ota yhteyttä meihin.
Teillä on oikeus peruuttaa tilaus 14 päivän kuluessa syytä ilmoittamatta. Peruuttamisen määräaika päättyy 14 päivän kuluttua siitä, kun viimeinen tavaraerä on vastaanotettu tai ladattavien tuotteiden kohdalla tilauksen vastaanottohetkestä.
Peruuttamisoikeuden käyttämiseksi teidän on ilmoitettava meille päätöksestänne peruuttaa sopimus yksiselitteisellä tavalla (esimerkiksi kirjeellä postitse tai sähköpostilla). Voitte käyttää myös tulostettavaa palautuslomakettamme, mutta sen käyttö ei ole pakollista.
Peruuttamisen määräajan noudattamiseksi riittää, että lähetätte ilmoituksenne peruuttamisoikeuden käytöstä ennen peruuttamisajan päättymistä.
Jos peruutatte tilauksen, palautamme teille kaikki teiltä saamamme suoritukset, myös toimituskustannukset (paitsi lisäkustannuksia siitä, että olette valinnut tarjoamastamme edullisimmasta vakiotoimitustavasta poikkeavan toimitustavan), viivytyksettä ja joka tapauksessa viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen saatuamme. Suoritamme palautuksen sillä maksutavalla, jota olette käyttänyt alkuperäisessä liiketoimessa, ellette ole nimenomaisesti suostunut muuhun, ja joka tapauksessa siten, että teille ei aiheudu suoritusten palauttamisesta kustannuksia.
Teidän on lähetettävä tavarat takaisin viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä. Määräaikaa on noudatettu, jos lähetätte tavarat takaisin ennen kyseisen 14 päivän määräajan päättymistä. Teidän on vastattava tavaroiden palauttamisesta johtuvista välittömistä kustannuksista. Olette vastuussa vain sellaisesta tavaroiden arvon alentumisesta, joka on seurausta muusta kuin tavaroiden luonteen, ominaisuuksien ja toimivuuden toteamiseksi tarvittavasta käsittelystä.
Päivitetty 7.12.2020