Suomalaiset taruolennot - Eero Ojanen & Sirkku Linnea

Suomalaiset taruolennot - Eero Ojanen & Sirkku Linnea

Suomalaiset taruolennot - Eero Ojanen & Sirkku Linnea

Hinta 27,00 €

Kiehtova tietoteos suomalaisessa kansanperinteessä ja mytologiassa esiintyvistä uskomusolennoista ja niihin liitetyistä uskomuksista.

Kirjan taidokas kuvitus ja elävä kerronta vievät lukijan haltijoiden, tonttujen, peikkojen ja jumalolentojen maagiseen maailmaan.

Uskomusolennoista mahtavimpia olivat jumalat. Esimerkiksi vedellä, metsällä, taivaalla ja maalla oli omat jumaluutensa, joita palvottiin ja hyviteltiin. Aikoinaan uskottiin myös, että kodissa ja pihapiirissä asuu haltijoita ja tonttuja, joiden tehtävä oli vartioida perhettä ja omaisuutta. Luonnonhenkiä ja -jumalia taas pyydettiin avuksi metsästettäessä ja kalastettaessa. Monenlaisia pahojakin henkiä uskottiin ihmisten ympärillä toimivan. Mm. hiidet, peikot, pirut ja jättiläiset herättivät pelkoa.

Mukaansatempaava kirja kertoo kaikista näistä ja monista muista olennoista, joilla kansan uskomuksissa oli valta hallita ihmisen onnea ja epäonnea.

Saatavuus
Hyllyssä

Minerva 2017
Sivumäärä: 153 s.
Koko: 215 x 275 mm
Sidosasu: Sidottu, nelivärinen, piirroskuvitus
ISBN: 9789523125148

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Toimituskulut

Toimituskulut ovat kaikkiin alle 35 € arvoisiin kotimaan tilauksiin 3 euroa. Yli 35 € kotimaan tilaukset toimitetaan ilman toimituskuluja. Ulkomaille toimituskulut vaihtelevat.

Maksutavat

Käytössä on kaksi maksupalvelua, Klarna ja Checkout.

Tutustu Klarnan maksuehtoihin tästä.

Checkout maksunvälityspalvelu välittää maksusi kauppiaalle. Maksuvaihtoehtoina ovat kaikkien pankkien maksupainikkeet, Visa-, Visa Debit-, Visa Electron-, MasterCard- ja Debit MasterCard -korttimaksut, kännykkämaksaminen, ennakkotilisiirto, Neocard, Everyday, Jousto, Collector-lasku ja -osamaksu sekä Sveawebpay-lasku ja -osamaksu.

Checkout on sinulle turvallinen maksutapa. Palvelu on maksulaitoslain siirtymäsäännöksen nojalla merkitty Finanssivalvonnan ylläpitämään maksulaitosrekisteriin. Checkout on Checkout Finland Oy:n (y-tunnus 2196606-6) ylläpitämä palvelu.

Tutustu Checkoutin maksuehtoihin tästä linkistä.

Toimitustavat ja toimitusaika

Käytämme lähetysten toimittamiseen Postia. Pyrimme postittamaan tuotteet kootusti kerran viikossa, yleensä tiistaisin. Näin ollen postitus tapahtuu yleensä 1-5 arkipäivää maksun varmistumisen jälkeen.

Lähetämme tuotteet pienlähetyksenä kirjepostin mukana aina kun se on mahdollista, myös silloin kun tilaukseen on merkitty postipaketti. Jos haluat toimituksen ehdottomasti pakettina (noudettava postista), ilmoita tämä tilauksen lisätietoja -kentässä.

Pyrimme poistamaan loppuneet tuotteet verkkokaupasta, mutta jos jokin tilaamasi tuote on loppu, yritämme hankkia sen, ja jos tämä ei onnistu, ilmoitamme tilauksen peruuntumisesta. Tilaukset pyritään toimittamaan täydellisinä. Mikäli jokin tuote on pitempiaikaisesti loppu ja emme pysty saamaan sitä kohtuullisen ajan kuluessa lisää, niin tilaus voidaan toimittaa osissa.

Lähetyksen seuraaminen

Pakettilähetyksiä on mahdollista seurata lähetysilmoituksen mukana tulevalla lähetyskoodilla. Pienlähetyksiä ei voi seurata, vaikka niillekin annetaan automaattisesti lähetyskoodi.

Toimituksessa rikkoutuneet lähetykset

Mikäli lähetys on vaurioitunut postin kuljetuksessa, tee heti vahinkoilmoitus postikonttoriisi. Ota myös yhteys meihin, niin sovimme uuden tuotteen toimituksesta.

Ladattavat tiedostot

Ladattavat tiedostot ovat maksun jälkeen ladattavissa vuorokauden ajan. Jos lataus ei jostain syystä onnistu ensimmäisellä yrittämisellä, voi tiedoston latausta yrittää vuorokauden aikana vielä kolmesti. Jos lataamisessa on vielä tämän jälkeen ongelmia, ota yhteyttä meihin.

Palauttaminen

Kaikilla verkkokaupan tuotteilla on kuluttajansuojalain mukainen 14 päivän palautusoikeus. Palauttamisesta on ilmoitettava joko sähköpostitse tai kirjeitse palautuslomakkeella. Palauttaminen on maksutonta ja tuotteesta maksettu summa palautetaan kokonaisuudessaan, ellei tuotteen arvo ole selvästi alentunut, jolloin tuotteesta palautetaan sen myyntiarvon mukainen summa. Esimerkiksi kirjojen ollessa kyseessä selvästi luetusta kirjasta palautetaan vastaavan käytetyn kirjan arvo.

Päivitetty 22.7.2017