Purppurakeisari - Keijujen sota 2 - Herbie Brennan (käytetty)

Hinta 7,00 €

Keijujen sodan odotettu jatko-osa!

Keijuprinssi Pyrgus Malvae, surmatun keisari Apatura Iriksen poika, valmistautuu kruunajaisiinsa Purppurapalatsissa. Prinsessa Sinisiipi ei ole lainkaan vakuuttunut veljensä valmiuksista kohdata valtakunnan ykkösmiehen haasteet. Valtakunnan portinvartijaksi asetettu keksijä Fogarty tuo lontoolaispoika Henry Athertonille viestin, että hänen apuaan tarvitaan pikaisesti.

Keisarillisessa hovissa vehkeilevä salaliitto suunnittelee jalosäätyisen veren vuodattamista. Lordi Nopsasiipi havittelee holhoojan roolin kautta valtaa itselleen. Hän esittää kuolleista herätetyn Apatura Iriksen omakätisesti allekirjoittaman sopimuksen, jolla Pyrguksen ja Sinisiiven alaikäinen velipuoli Gamma määrätään tulevaksi hallitsijaksi.

Monia huimia seikkailuja on edessä ennen kuin keijumaailmaan lopulta ehtinyt Henry löytää maanpakoon karkotetut ystävänsä. Keijujen sodassa puolueettomina pysytelleet metsänkeijut valitsevat puolensa, mutta kenen joukoissa ryömivät vallankumousta suunnittelevat wangaramaslierot? Entä kuinka tähän kaikkeen ovat sotkeutuneet kierot saippuatehtailijat Jasper Hopea ja Silas Sitruuna?

Herbie Brennanin humoristinen saaga jatkaa fantasiakirjallisuuden raja-aitojen kaatamista. Keijumaailman vallanperimyskiistoista aineksensa ammentava Purppurakeisari on täynnä koheltavia käänteitä, nokkelia repliikkejä ja yksityiskohtien iloista pyrähtelyä.

Saatavuus
Hyllyssä

ISBN: 9510295671
Kustantaja: WSOY
Kieli: suomi
Painovuosi: 2004
Painos: 1
Sivumäärä: 450
Sidonta: Sidottu, kuvakannet (kovakantinen)
Kunto: K3 
(K5=uusi, K4=erinomainen, K3=hyvä, K2=tyydyttävä, K1=kehno)

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Toimituskulut

Toimituskulut ovat kaikkiin alle 35 € arvoisiin kotimaan tilauksiin 3 euroa. Yli 35 € kotimaan tilaukset toimitetaan ilman toimituskuluja. Ulkomaille toimituskulut vaihtelevat.

Maksutavat

Käytössä on kaksi maksupalvelua, Klarna ja Checkout.

Tutustu Klarnan maksuehtoihin tästä.

Checkout maksunvälityspalvelu välittää maksusi kauppiaalle. Maksuvaihtoehtoina ovat kaikkien pankkien maksupainikkeet, Visa-, Visa Debit-, Visa Electron-, MasterCard- ja Debit MasterCard -korttimaksut, kännykkämaksaminen, ennakkotilisiirto, Neocard, Everyday, Jousto, Collector-lasku ja -osamaksu sekä Sveawebpay-lasku ja -osamaksu.

Checkout on sinulle turvallinen maksutapa. Palvelu on maksulaitoslain siirtymäsäännöksen nojalla merkitty Finanssivalvonnan ylläpitämään maksulaitosrekisteriin. Checkout on Checkout Finland Oy:n (y-tunnus 2196606-6) ylläpitämä palvelu.

Tutustu Checkoutin maksuehtoihin tästä linkistä.

Toimitustavat ja toimitusaika

Käytämme lähetysten toimittamiseen Postia. Pyrimme postittamaan tuotteet kootusti kerran viikossa, yleensä tiistaisin. Näin ollen postitus tapahtuu yleensä 1-5 arkipäivää maksun varmistumisen jälkeen.

Lähetämme tuotteet pienlähetyksenä kirjepostin mukana aina kun se on mahdollista, myös silloin kun tilaukseen on merkitty postipaketti. Jos haluat toimituksen ehdottomasti pakettina (noudettava postista), ilmoita tämä tilauksen lisätietoja -kentässä.

Pyrimme poistamaan loppuneet tuotteet verkkokaupasta, mutta jos jokin tilaamasi tuote on loppu, yritämme hankkia sen, ja jos tämä ei onnistu, ilmoitamme tilauksen peruuntumisesta. Tilaukset pyritään toimittamaan täydellisinä. Mikäli jokin tuote on pitempiaikaisesti loppu ja emme pysty saamaan sitä kohtuullisen ajan kuluessa lisää, niin tilaus voidaan toimittaa osissa.

Lähetyksen seuraaminen

Pakettilähetyksiä on mahdollista seurata lähetysilmoituksen mukana tulevalla lähetyskoodilla. Pienlähetyksiä ei voi seurata, vaikka niillekin annetaan automaattisesti lähetyskoodi.

Toimituksessa rikkoutuneet lähetykset

Mikäli lähetys on vaurioitunut postin kuljetuksessa, tee heti vahinkoilmoitus postikonttoriisi. Ota myös yhteys meihin, niin sovimme uuden tuotteen toimituksesta.

Ladattavat tiedostot

Ladattavat tiedostot ovat maksun jälkeen ladattavissa vuorokauden ajan. Jos lataus ei jostain syystä onnistu ensimmäisellä yrittämisellä, voi tiedoston latausta yrittää vuorokauden aikana vielä kolmesti. Jos lataamisessa on vielä tämän jälkeen ongelmia, ota yhteyttä meihin.

Palauttaminen

Kaikilla verkkokaupan tuotteilla on kuluttajansuojalain mukainen 14 päivän palautusoikeus. Palauttamisesta on ilmoitettava joko sähköpostitse tai kirjeitse palautuslomakkeella. Palauttaminen on maksutonta ja tuotteesta maksettu summa palautetaan kokonaisuudessaan, ellei tuotteen arvo ole selvästi alentunut, jolloin tuotteesta palautetaan sen myyntiarvon mukainen summa. Esimerkiksi kirjojen ollessa kyseessä selvästi luetusta kirjasta palautetaan vastaavan käytetyn kirjan arvo.

Päivitetty 22.7.2017