Kristiina Vuori

Kristiina Vuori

Kristiina Vuori

Hinta 6,00 €

Saatavuus
Hyllyssä

Valitse:

Hyllyssä

Siipirikko (käytetty)

1300-luvulla Karjalaan ryöstetty Selja toivoo pääsevänsä pakoon. Mutta lukija on vanki, kunnes on kääntänyt viimeisen sivun.

Miehen nimi oli Mielo. Se oli nimi, jota Selja vihaisi loppuelämänsä.

Kahta Seljaa, pientilallisen tytärtä ja rälssitalon perijätärtä, viedään orjuuteen Karjalaan, ja vain toinen pääsee perille. Selja omii kuolleen ystävänsä vaakunasormuksen.

Korua tärkeämmäksi koituu yllättävä taito. Naiset eivät yleensä kasvata metsästyslintuja, mutta Seljan lahjoja ei hänen herransa Mielokaan voi väheksyä. Paha kyllä Mielon poika haluaa Seljalta aivan muuta. On aika paeta, mutta Selja epäröi peläten verenvuodatusta. Hän toivoo ritari Aijon tulevan noutamaan kotkaa ja ostavan samalla neidonkin, sillä vaakunasormus sitoo Seljan ritarin sukuun...


Näkijän tytär (käytetty)

"Paetkaa, rouva! Paetkaa", huusi renki Matias ja löi piiskallaan Margareeta Starkin ratsua lautasille. Tamma hypähti ja ryntäsi holtittomaan laukkaan takaisin tulosuuntaansa. Jossakin siellä, vielä toivottoman kaukana, olivat Teinperin kivitornit, koti ja turva.

Eletään keskiaikaa 1200-luvun Suomessa. Ryöväri käy Margareeta-rouvan kimppuun ja näin saa alkunsa Eira, tulitukkainen tyttö. Lapsen syntyperästä ei puhuta sillä isoisä, Teinperin herra Ulf Stark ei sitä sallisi. Kun neito varttuu, tulee muutakin vaiettavaa. Hän tuntuu perineen isältään näkijän ja shamaanin paheksutun lahjan.

ISBN: 9789513170813
Kustantaja:TAMMI
Kieli: Suomi
Painovuosi: 2013
Painos:
Sivumäärä: 572
Sidonta: Nidottu
Kunto: K4 (K5=uusi, K4=erinomainen, K3=hyvä, K2=tyydyttävä, K1=kehno)


Disa Hannuntytär (käytetty)

Disa Hannuntytär on lumoava pakomatka täynnä rakkautta ja seikkailua.

Äidin ja pikkupojan hurja pako 1390-luvun Suomessa. Kun Disan 10-vuotiasta poikaa uhkaa julma käräjätuomio, äiti pakenee poikineen kierojen sukulaisten luota. He syöksyvät seikkailuun halki melskeisen maan. Poika surmaa isänsä, ja raakaan kotikuriin vuosikaudet alistunut Disa havahtuu puolustamaan lastaan. Mitä kauemmas koti jää, sitä selvemmin alkaa herätä Disan kauan nukkunut sydänkin. Mutta kenelle? Turvaa tarjoava Turun linnanherra Knut Bonpoika Grip on ylimys kannuksiaan myöten, vaikka kapinoikin kuningatarta vastaan. Laivuri Basti saattaa olla pelkkä lurjus, mutta miksi hän ilmestyy Disan elämään aina, kun tämä eniten kaipaa apua? Lumoava pakomatka täynnä rakkautta, seikkailua ja merirosvoja!

ISBN: 9789513181055
Kovakantinen, kansipaperi, 459 sivua
Tammi 2014
Kuntoluokitus K3+


Filippa

Filippa Fleming, vallasnainen veljensä varjossa.

Nuijasodan tukahduttaneen Klaus Flemingin nimi on jäänyt historiaan, mutta kuka muistaa hänen hennon, sisukkaan sisarensa Filippan?

Filippa varttuu kahden voimakastahtoisen isoveljen varjossa. Kartanollaan Yläneellä Filippa on herratar, jota tottelevat lukuisat palvelijat ja lampuodit. Hänen karjansa on satapäinen, hän kasvattaa friisiläisratsuja ja vahvistaa käskynsä omalla sinetillään. Mutta omaa elämäänsä Filippa ei hallitse. 1500-luvun lain mukaan Klaus on sisarensa holhooja ja päättää tämän tulevaisuudesta. Miksi Klaus ei salli sisarelleen avioliiton onnea? Pelkääkö veli perintömaiden puolesta? Vai onko kyseessä jotain muuta, pahaenteisempää?

Kristiina Vuori on historiallisen romaanin taituri ja uudistaja. Aiemmassa teoksessa Kaarnatuuli Vuoren päähenkilönä oli ensi kertaa historiallinen henkilö, ja tähän onnistuneeseen ratkaisuun Vuori on päätynyt myös kuudennessa romaanissaan Filippa.

ISBN 9789513193652
Kovakantinen, 405 s.
Tammi 2017
Kunto K3 (hyvä)


Kaarnatuuli

Valpuri Innamaa, lannistumaton renessanssinainen.

Nainen. Yrittäjä. Vaimo. Kauppias. Äiti. Emäntä. Rakastettu. Laivanvarustaja. Ystävä. Suurmaanomistaja. Valpuri Innamaa, 1500-luvun Turun menestynein porvari, ei antanut sukupuolensa rajoittaa itseään.

Tarina alkaa mestauslavalta, vuodesta 1563. Porvari Henrik Innamaa odottaa rangaistusta maanpetturuudesta. Samaan aikaan kuningas Eerikin joukot vyöryvät Turkuun. Innamaan kauppakartano vallataan, sen rikkaudet anastetaan ja raskaana oleva 20-vuotias leski ajetaan pikkutyttöineen ulkosalle. Mutta Valpuria ei helpolla lannisteta. Hän vaatii oikeutta eikä pelkää raatiherroja, ei aatelisia riistäjiään, ei edes itse kuningasta. Ennen pitkää hän on Turun varakkain porvari, omistaa laivoja, maata, turkisaittoja ja myllyjä, harjoittaa koti- ja ulkomaan kauppaa. Kaikki tämä aikana, jolloin naista pidettiin miestä alhaisempana, niin uskonnon kuin lainkin mukaan. Valpuri Innamaa oli historiallinen henkilö, jonka kohtalo on värikkäämpi kuin keksityt. Kiivassuisena ja menestyneenä naisena Valpuri kohtasi niin kateutta kuin kostoa. Ja tietenkin – rakkautta.

Kristiina Vuori
on historiallisen romaanin taituri ja uudistaja. Esikoinen Näkijän tytär ilmestyi v. 2012 ja siitä pitäen Vuori on palkinnut lukijoiden odotuksen uudella romaanilla vuosittain. Viidennessä teoksessa Kaarnatuuli hänen pääaiheenaan on ensi kertaa historiallinen henkilö.

ISBN: 9789513187354
Kustantaja: Tammi
Painovuosi: 2016
Painos: 1
Sivumäärä: 516
Sidonta: Sidottu kansipaperein (kovakantinen)
Kunto: K3 (K5=uusi, K4=erinomainen, K3=hyvä, K2=tyydyttävä, K1=kehno)

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Toimituskulut

Toimituskulut ovat kaikkiin alle 55 € arvoisiin kotimaan tilauksiin 4 euroa. Lisäpalvelut maksavat lisää. Yli 55 € kotimaan tilaukset toimitetaan ilman toimituskuluja. Ulkomaille toimituskulut vaihtelevat.

Maksutavat

Klarna-maksupalvelun kautta voit maksaa laskulla, osamaksulla, yleisimmillä pankkikorteilla ja verkkopankeilla.

Tutustu Klarnan maksuehtoihin tästä.

Toimitustavat ja toimitusaika

Käytämme lähetysten toimittamiseen Postia. Lähetämme lähetykset koosta ja painosta riippuen joko kirjelähetyksinä tai postipakettina. Jos haluat toimituksen ehdottomasti pakettina (noudettava postista), valitse toimitustavaksi postipaketti. Jos haluat lähetyksen toimitettavaksi pakettiautomaattiin, ilmoita siitä lisätietokentässä. Postiennakkopaketteja emme lähetä.

Pyrimme postittamaan tuotteet kootusti kerran viikossa, yleensä maanantaisin. Näin ollen postitus tapahtuu yleensä 1-5 arkipäivää maksun varmistumisen jälkeen. Posti lupaa kuljettaa kirjeet 90-prosenttisesti neljän arkipäivän sisällä, mutta kokemusten mukaan toimitusajat vaihtelevat suuresti.

Pyrimme poistamaan loppuneet tuotteet verkkokaupasta, mutta jos jokin tilaamasi tuote on loppu, yritämme hankkia sen, ja jos tämä ei onnistu, ilmoitamme tilauksen peruuntumisesta. Tilaukset pyritään toimittamaan täydellisinä. Mikäli jokin tuote on pitempiaikaisesti loppu ja emme pysty saamaan sitä kohtuullisen ajan kuluessa lisää, niin tilaus voidaan toimittaa osissa.

Lähetyksen seuraaminen

Pakettilähetyksiä on mahdollista seurata lähetysilmoituksen mukana tulevalla lähetyskoodilla. Kirje- ja pienlähetyksiä ei voi seurata.

Toimituksessa rikkoutuneet lähetykset

Mikäli lähetys on vaurioitunut postin kuljetuksessa, tee heti vahinkoilmoitus postikonttoriisi. Ota myös yhteys meihin, niin sovimme uuden tuotteen toimituksesta.

Ladattavat tiedostot

Ladattavat tiedostot ovat maksun jälkeen ladattavissa vuorokauden ajan. Jos lataus ei jostain syystä onnistu ensimmäisellä yrittämisellä, voi tiedoston latausta yrittää vuorokauden aikana vielä kolmesti. Jos lataamisessa on vielä tämän jälkeen ongelmia, ota yhteyttä meihin.

Peruuttamisoikeus

Teillä on oikeus peruuttaa tilaus 14 päivän kuluessa syytä ilmoittamatta. Peruuttamisen määräaika päättyy 14 päivän kuluttua siitä, kun viimeinen tavaraerä on vastaanotettu tai ladattavien tuotteiden kohdalla tilauksen vastaanottohetkestä.

Peruuttamisoikeuden käyttämiseksi teidän on ilmoitettava meille päätöksestänne peruuttaa sopimus yksiselitteisellä tavalla (esimerkiksi kirjeellä postitse tai sähköpostilla). Voitte käyttää myös tulostettavaa palautuslomakettamme, mutta sen käyttö ei ole pakollista.

Peruuttamisen määräajan noudattamiseksi riittää, että lähetätte ilmoituksenne peruuttamisoikeuden käytöstä ennen peruuttamisajan päättymistä.

Peruuttamisen vaikutukset

Jos peruutatte tilauksen, palautamme teille kaikki teiltä saamamme suoritukset, myös toimituskustannukset (paitsi lisäkustannuksia siitä, että olette valinnut tarjoamastamme edullisimmasta vakiotoimitustavasta poikkeavan toimitustavan), viivytyksettä ja joka tapauksessa viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen saatuamme. Suoritamme palautuksen sillä maksutavalla, jota olette käyttänyt alkuperäisessä liiketoimessa, ellette ole nimenomaisesti suostunut muuhun, ja joka tapauksessa siten, että teille ei aiheudu suoritusten palauttamisesta kustannuksia.

Teidän on lähetettävä tavarat takaisin viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä. Määräaikaa on noudatettu, jos lähetätte tavarat takaisin ennen kyseisen 14 päivän määräajan päättymistä. Teidän on vastattava tavaroiden palauttamisesta johtuvista välittömistä kustannuksista. Olette vastuussa vain sellaisesta tavaroiden arvon alentumisesta, joka on seurausta muusta kuin tavaroiden luonteen, ominaisuuksien ja toimivuuden toteamiseksi tarvittavasta käsittelystä.

Päivitetty 7.12.2020