Samuli Antila: Kirveenkantajat (e-kirja)

Hinta 8,90 €

Kirveenkantajat
Antila, Samuli
ISBN 978-952-6642-12-3
Osuuskumma, 2013

Saatavana myös paperikirjana

Ladattava tiedosto:

Suuren Nahkasuun aarre on hukassa. Noita-Ahti ja hänen setänsä – ja pahin kilpailijansa – Kettu haluavat tavoittaa aarteen ja pelastaa oman heimonsa. Nahkasuun aarteella on kuitenkin oma hintansa…

Tietäjä Nahkasuun aarteen löytäjästä tulisi kaikkien päällikkö ja suuri soturi. Kalaisen kylän Ahti tietää missä aarre on, mutta hän joutuu jakamaan tietonsa setänsä Ketun kanssa. Ja kun viehättävä orjatyttö Noki houkuttaa kumpaakin miestä, ollaan heimosodan partaalla.

“Luola oli pimeä. Hän raapi pitkään piikivituluksillaan, kunnes sai pienen rasvalampun palamaan. Hän oli lentää selälleen säikähdyksestä. Rätisevä traaniliekki paljasti kammottavan puukuvan luuröykkiössä. Hän nieleskeli pitkään, mutta uskalsi viimein syvemmälle. Hiljattain myllätty kohta maassa kiinnitti huomion. Hän tarttui sarvenkappaleeseen ja kaivoi. Mullan alta paljastui kansi, johon oli uurrettu häränpää, muinaisen Nahkasuun tunnus. Kuului lähestyviä ääniä. Hän peitti kannen ja ryntäsi takaisin omia jälkiään.”

Samuli Antila (s. 1976) on kokenut novellisti. Häneltä on julkaistu aiemmin novellikokoelma Tasoristeys (Hauenleuka, 2009) ja kesäkuussa 2013 ilmestynyt Kirveenkantajat on Antilan ensimmäinen romaani. Se kuljettaa lukijansa kivikauden lopun Suomeen. Eletään aikaa, jona tietäjyys oli valtaa, vain vahvimmat soturit selvisivät ja ovelimmat metsästäjät pärjäsivät. Oli orjia, heimosotia, loitsuja ja manauksia – ja aarteita.

Antila yhdistää romaanissaan taitavasti historiallista faktaa ja seikkailufantasian elementtejä. Hän ei romantisoi kivikauden karuja oloja, vaan tarjoilee lukijalleen autenttista tunnelmaa luteineen päivineen. Ihminen on kuitenkin sielultaan muuttumaton, osoittaa Antila ja Kirveenkantajien teemoina ovat nykyihmisellekin tutut ahneus, kateus, oman perheen suojelu – ja rakkaus.

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Toimituskulut

Rahtikulut ovat kaikkiin lähetyksiin 3 euroa.

Maksutavat

Checkout maksunvälityspalvelu välittää maksusi kauppiaalle. Maksuvaihtoehtoina ovat kaikkien pankkien maksupainikkeet, Visa-, Visa Debit-, Visa Electron-, MasterCard- ja Debit MasterCard -korttimaksut, kännykkämaksaminen, ennakkotilisiirto, Neocard, Everyday, Jousto, Collector-lasku ja -osamaksu sekä Sveawebpay-lasku ja -osamaksu.

Checkout on sinulle turvallinen maksutapa. Palvelu on maksulaitoslain siirtymäsäännöksen nojalla merkitty Finanssivalvonnan ylläpitämään maksulaitosrekisteriin. Checkout on Checkout Finland Oy:n (y-tunnus 2196606-6) ylläpitämä palvelu.

Tutustu Checkoutin maksuehtoihin tästä linkistä.

Toimitustavat ja toimitusaika

Käytämme lähetysten toimittamiseen Postia. Pyrimme postittamaan tuotteet kootusti kerran viikossa, yleensä tiistaisin. Näin ollen postitus tapahtuu yleensä 1-5 arkipäivää maksun varmistumisen jälkeen.

Lähetämme tuotteet pienlähetyksenä kirjepostin mukana aina kun se on mahdollista, myös silloin kun tilaukseen on merkitty postipaketti. Jos haluat toimituksen ehdottomasti pakettina (noudettava postista), ilmoita tämä tilauksen lisätietoja -kentässä.

Pyrimme poistamaan loppuneet tuotteet verkkokaupasta, mutta jos jokin tilaamasi tuote on loppu, yritämme hankkia sen, ja jos tämä ei onnistu, ilmoitamme tilauksen peruuntumisesta. Tilaukset pyritään toimittamaan täydellisinä. Mikäli jokin tuote on pitempiaikaisesti loppu ja emme pysty saamaan sitä kohtuullisen ajan kuluessa lisää, niin tilaus voidaan toimittaa osissa.

Lähetyksen seuraaminen

Pakettilähetyksiä on mahdollista seurata lähetysilmoituksen mukana tulevalla lähetyskoodilla. Pienlähetyksiä ei voi seurata, vaikka niillekin annetaan automaattisesti lähetyskoodi.

Toimituksessa rikkoutuneet lähetykset

Mikäli lähetys on vaurioitunut postin kuljetuksessa, tee heti vahinkoilmoitus postikonttoriisi. Ota myös yhteys meihin, niin sovimme uuden tuotteen toimituksesta.

Ladattavat tiedostot

Ladattavat tiedostot ovat maksun jälkeen ladattavissa vuorokauden ajan. Jos lataus ei jostain syystä onnistu ensimmäisellä yrittämisellä, voi tiedoston latausta yrittää vuorokauden aikana vielä kolmesti. Jos lataamisessa on vielä tämän jälkeen ongelmia, ota yhteyttä meihin.

Palauttaminen

Kaikilla verkkokaupan tuotteilla on kuluttajansuojalain mukainen 14 päivän palautusoikeus. Palauttamisesta on ilmoitettava joko sähköpostitse tai kirjeitse palautuslomakkeella. Palauttaminen on maksutonta ja tuotteesta maksettu summa palautetaan kokonaisuudessaan, ellei tuotteen arvo ole selvästi alentunut, jolloin tuotteesta palautetaan sen myyntiarvon mukainen summa. Esimerkiksi kirjojen ollessa kyseessä selvästi luetusta kirjasta palautetaan vastaavan käytetyn kirjan arvo.

Päivitetty 31.7.2016